Yhteenveto painon laskemisesta
Kaksi laskentamenetelmää
Painon laskemiseen käytetään kahta rinnakkaista menetelmää:
- Profiilikatalogiin syötettyjen tietojen mukaan johdettu paino:
(massa = kappaleen pituus * katalogiin merkitty poikkileikkauspinta-ala * materiaalin tiheys) - Kappaleen muodon ja tiheyden mukaan määritetty paino:
(massa = mallinnettu kappaleen tilavuus * materiaalin tiheys)
Menetelmää 1 käytetään silloin, kun kappaleelle voidaan määrittää tarkka poikkileikkauspinta-ala. Tämä menetelmä on yleensä tarkempi kuin menetelmä 2, sillä esimerkiksi teräspalkkien profiilit on usein yksinkertaistettu mallinnuksessa ohjelman suorituskyvyn parantamiseksi.
Menetelmää 2 käytetään silloin kun poikkileikkauspinta-ala ei ole tarkkaan määritetty, tai jos kappaleen muoto on sellainen, jolle menetelmä 1 ei tuottaisi käytännöllisiä tuloksia. Esimerkki tällaisesta tilanteesta voisi olla painon laskeminen sellaiselle kappaleelle, jossa on reikiä tai syvennyksiä, tai kappaleet, joiden poikkileikkaus ei ole vakio koko pituudelta. Silloin laskentaan on käytettävä kappaleen mallinnettua tilavuutta.
Tarkka poikkileikkauspinta-ala voidaan määrittää vakioiduille profiileille (sinisellä merkityt standard-profiilit) syöttämällä pinta-alan arvo profiilikatalogissa Analysis-välilehdellä Cross section area -kenttään. Parametrisille, eli oranssilla värillä merkityille profiileille ei voida määrittää yksiselitteistä poikkileikkauspinta-alaa, joten niille paino lasketaan aina menetelmällä 2.
WEIGHT
WEIGHT-muuttujalla voidaan kysyä lähes kaikkien objektien painoa. Sen palauttamissa arvoissa on kuitenkin eroja riippuen siitä millainen objekti on kyseessä.
PART-objektit
Kappaleille, joille on määritetty profiilin poikkileikkauspinta-ala: WEIGHT = WEIGHT_GROSS
Kappaleille, joilla ei ole määriteltyä profiilin poikkileikkauspinta-alaa: WEIGHT = WEIGHT_NET
Huom. Mikäli kappalleelle on lisätty surface treatment, sen paino lasketaan mukaan WEIGHT-muuttujaan, muttei GROSS- tai NET-muuttujiin.
Kokoonpanot
ASSEMBLY, CAST_UNIT ja POUR_UNIT. Kaikkien kokoonpanoon kuuluvien kappaleiden yhteenlaskettu paino. Ei kuitenkaan pulttien tai raudoitteiden painoa.
Raudoitteet
Rebar group -muotoisille raudoitteille yksittäisen raudan paino
Rebar set -muotoisille raudoitteille yksittäisen raudan paino
Rebar mesh -muotoisille raudoiteverkoille koko verkon paino
Rebar assembly -muotoisille raudoitehäkeille kaikkien objektien yhteenlaskettu paino.
Mikäli rebar set -raudoiteryhmän raudoitteet ovat erikokoisia, WEIGHT ei palauta koko ryhmältä kysyttäessä painoa lainkaan. Rebar group -raudoiteryhmältä palautetaan vastaavassa tilanteessa ensimmäisen raudoitteen paino.
Muut objektit
WEIGHT palauttaa objektilta kysyttäessä sen painon myös Bolt, Nut, Washer ja Surface treatment -objekteilta, mutta esimerkiksi hitseiltä painoa ei palauteta.
WEIGHT_GROSS
Bruttopaino. Bruttopaino voidaan ajatella olevan sen alkuperäisen kappaleen paino, josta lopullinen kappale valmistetaan. Bruttopainon laskenta riippuu myös objektista.
- Jos kyseessä on kappale, jonka profiilille on määritetty poikkileikkauspinta-ala, bruttopaino lasketaan:
poikkileikkauksen pinta-ala * pituus * materiaalin tiheys - Jos kyseessä on taivutettu levy, paino lasketaan sen mukaan millainen levy on ennen taivutusta:
levyn korkeus * levyn pituus * materiaalin tiheys (plate density) - Kaikille muille objekteille bruttopaino lasketaan mallinnetun tilavuuden mukaan, mutta leikkauksia ei huomioda:
bruttotilavuus (VOLUME_GROSS) * materiaalin tiheys (plate density).
Kokoonpanoille WEIGHT_GROSS palauttaa summan kaikkien kokoonpanoon kuuluvien kappaleiden bruttopainoista.
Muille objektityypeille, kuten Bolt, Nut, Washer ja Surface treatment -objekteille ei palauteta bruttopainoa. Niiden kanssa tulisikin käyttää WEIGHT-muuttujaa.
WEIGHT_NET
Nettopaino. Nettopaino voidaan ajatella olevan lopullisen, viimeistellyn kappaleen paino. Nettopaino lasketaan aina kappaleen mallinnustilavuuden mukaan:
nettotilavuus (VOLUME_NET) * materiaalin tiheys
Nettotilavuus eroaa bruttotilavuudesta sillä että nettotilavuudessa huomioidaan myös leikkaukset.
Se mitä tiheyttä laskennassa käytetään, riippuu taas siitä onko kappaleen profiilille määritetty poikkileikkauspinta-ala vai ei:
- Jos kappaleella on poikkileikkausala, tiheys on profile density
- Jos kappaleella ei ole poikkileikkausalaa, tiheys on plate density
Kokoonpanoille WEIGHT_NET palauttaa summan kaikkien kokoonpanoon kuuluvien kappaleiden nettopainoista.
Muille objektityypeille, kuten Bolt, Nut, Washer ja Surface treatment -objekteille ei palauteta nettopainoa. Niiden kanssa tulisikin käyttää WEIGHT-muuttujaa.
Teräskokoonpanojen painomuuttujat
Teräskokoonpanoille voidaan käyttää edellä mainittujen muuttujien lisäksi myös seuraavia erityisesti teräskokoonpanoille suunnattuja muuttujia.
ASSEMBLY_PLWEIGHT - kokoonpanossa olevien levyjen yhteenlaskettu (netto)paino
SUPPLEMENT_PART_WEIGHT - kokoonpanon kokonaispaino, josta on vähennetty pääosan paino.
Betonielementtien painomuuttujat
Betonielementeille on myös seuraavat painomuuttujat.
CAST_UNIT_REBAR_WEIGHT - raudoitteiden kokonaispaino
WEIGHT_ONLY_CONCRETE_PARTS - betoniosien kokonaispaino
WEIGHT_NET_ONLY_CONCRETE_PARTS - betoniosien kokonaispaino, joka lasketaan käyttäen pelkästään nettopainoa.
Esimerkiksi ontelolaatoilla voidaan käyttää joissain tilanteissa tarkempaa painon määrittelyä laskemalla paino profiilin poikkileikkauksen pinta-alan mukaan. Tällöin syvennyksiä ja aukkoja ei kuitenkaan lasketa mukaan. WEIGHT_NET_ONLY_CONCRETE_PARTS -muuttujalla paino lasketaan mallinnetusta tilavuudesta jolloin myös aukot huomioidaan.
CUSTOM.ELEMENT_WEIGHT - elementtiin kuuluvien osien yhteenlaskettu paino teräsosia lukuunottamatta
Koska Finland-ympäristössä käytetään betonin tiheydelle raudoitetun betonin painoa (2500 kg/m3), jossa on huomioitu myös valutarvikkeiden vaikutus, valutarvikkeita ei haluta erikseen lisätä uudelleen painon laskentaan.
CUSTOM.ELEMENT_WEIGHT.REINFOCED - elementin paino raudoitteet ja valutarvikkeet erikseen laskettuna.
Pour-objektien painomuuttujat
WEIGHT_ONLY_REBARS
Palauttaa kaikkien pouriin kuuluvien raudoitteiden ja verkkojen yhteenlasketun painon. Ei huomioi precast-osien sisältämiä raudoitteita.
WEIGHT_ONLY_POUR_OBJECT
Palauttaa pouriin kuuluvan betonin yhteenlasketun painon. Ei huomioi raudoitteita tai valutarvikkeita.
Raudoitteiden paino
WEIGHT_MAX - rebar group -raudoiteryhmän raskaimman raudoitteen paino
WEIGHT_MIN - rebar group -raudoiteryhmän keveimmän raudoitteen paino
WEIGHT_TOTAL - rebar group -raudoiteryhmän kaikkien raudoitteiden kokonaispaino raudoiteryhmältä kysyttäessä
WEIGHT_TOTAL_IN_GROUP - rebar group -raudoiteryhmän kaikkien raudoitteiden kokonaispaino yksittäiseltä raudoitteelta kysyttäessä.
Pituusmassa
Lopuksi ohjelmassa on vielä erilliset muuttujat pituusmassan raportoimiseksi:
PROFILE.WEIGHT_PER_UNIT_LENGTH - Näyttää profiilikatalogiin kirjatun arvon painolle pituuden suhteen
WEIGHT_M - Näyttää kappaleen pituusmassan laskettuna kaavalla: massa jaettuna pituus
Mallinnetun geometrian tarkkuus
Mallinnetun geometrian tarkkuus tulee oleelliseksi tapauksissa, joissa kappaleiden muodoissa esiintyy pyöristyksiä. Näitä muotoja yksinkertaistetaan ohjelman suorituskyvyn parantamiseksi. Haittapuolena on se, että yksinkertaistettujen muotojen vaikutus näkyy myös kappaleen tilavuudessa ja sitä kautta myös painon laskennassa.
Joissain tilanteissa tilavuuden ja painon laskentaa voidaan tarkentaa, mutta näillä menetelmillä on myös omat haittapuolensa. Tässä tarkkuuteen vaikuttavia advanced option -asetuksia:
XS_SOLID_USE_HIGHER_ACCURACY
Jos tämän muuttujan arvoksi määritetään TRUE, esimerkiksi I-profiilien pyöristykset tulevat näkyviin.
Suuremman soliditarkkuuden käyttäminen saattaa heikentää ohjelman suorituskykyä, minkä lisäksi se saattaa aiheuttaa haasteita NC-exportissa sekä piirustusten automaattisessa mittojen luomisessa.
XS_CS_CHAMFER_DIVIDE_ANGLE
Tällä muuttujalla voidaan parantaa profiilien pyöristysten tarkkuutta.
XS_CHORD_TOLERANCE_FOR_TUBE_SEGMENTS
Tällä muuttujalla voidaan parantaa pyöreiden putkiprofiilien tarkkuutta. Asetuksen muuttaminen saattaa kuitenkin johtaa siihen että kappaleet täytyy numeroida uudelleen, sillä niiden muoto generoidaan uudelleen.
See also
Miten Tekla Structures laskee painon
How to get a more accurate Net Weight without using the exact part presentation